Postaustahti on vähän hidasta mutta eipä tässä juurikaan ole ollut kirjoiteltavaa.
Raspauksesta on nyt kulunut viikon verran ja muutosta paprempaan ei ainakaan toistaiseksi ole tapahtunut. Edellinen ratsatsuskerta oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Poni lähti aivan kuskailemaan minua ympäri kenttää kun yritin käntää vasemmalle.Olen nyt pääni miettinyt puhki mikä Rillaa voisi vaivata
Vaihtoehto 1: Suuhun on jäänyt vielä jotain, mitä ell ei huomannut.
Vaihtoehto 2: Suu ei ole vielä ihan parantunut ja siksi Rilla kokee kääntämisen edelleen epämukavaksi.
Vaihtoehto 3: Ongelma on jossain muualla kuin suussa.
Vaihtoehto 4: Rilla on oppinut huonon tavan jolla voi välttää työntekoa.
Vaihtoehto 5: Ongelma on kuolaimessa.
Raspauksen jälkeen vaihdoin turparemmin takaisin meksikolaiseen, jotta turparemmi ei ainakaan painaisi poskeen josta oli iho mennyt rikki. Luulisin kuitenkin, että suu olisi viikossa parantunut ainakin suurelta osin ja ongelman ei ainakaan olisi pitänyt pahentua. Joten siksi en usko, että vaihtoehto kaksi olisi ongelma. Ongelmat viittaavat kuitenkin niin vahvasti suuhun, että en myöskään jaksaisi uskoa että ongelma tai kipu on jossain muualla. Rilla kulkee leuka hieman vinossa ja kieli hampaiden väälissä suun vasemmalla puolella. Poni ei taivu kunnolla ja rupeaa tosissaan repimään vatsaan kun yrittää kääntää vasemmalle esimerkiksi ympyrälle. Kääntäminen ei kuitenkaan ole ongelmallista joka kerta. en haluaisi myöskään pistää ongelman syyski huonoa tapaa koska Rilla ei ole koskaan aiakisemmin tehnyt mitää vastaavaa enkä jaksaisi uskoa, että se on tälläisen keksinyt ihan itsestään. Kauana aiakaa pohdin jo, että jos ongelma on kuolaimessa ja ehkä pitäisi kokeilla jotain muuta. Totesin kuitenkin, että kuolainongelma on hyvin epätodennäiköinen koska Rilla on niin kauan toiminut hyvin ihan perus nivelellä, joten en loppujenlopuksi usko, että ongelma ratkeaisi kuolaimen vaihdolla.
Ainoa syy joka omasta mielestäni on kaikista loogisin olisi, että suussa on edelleen jotain, mitä ell ei nähnyt käydessään. Yksi vaihtoehto olisis siis ottaa toinen ell katsomaan suu uudelleen. Ratsastamisesta ei oikein meinaa tulla mitään, kun en uskalla oikein edes pyytää mitään erikoista jos Rillaan todella sattuu jokin. Ehkä kuitenkin katson tilannetta vielä viikonlopun yli ja päätän mitä tehdään ensiviikolla. Pitäisi kuitenkin päästä liikuttamaan kunnolla ettei kesämaha ottaisi aivan täyttä valtaa ponista.
torstai 27. kesäkuuta 2013
torstai 20. kesäkuuta 2013
Hammaslääkäri
Eipä ole ollut paljon kirjoitettavaa viime päivinä Oon halunnut tuon suun takia ottaa ihan rauhallisesti ja ollaankin nyt viime päivinä maastoiltu paljon ja Rilla on saanut pitää pientä kesälomaa. Loma kyllä edesauttaa mahankasvua vauhdilla.
Meidän oma vakio Ell on kesälomalla, joten meinasi ihan paniikki iskeä että kenet soittaa paikalle ja kukaan ei oikein tuntunut ehtivän. Lopulta saatiin sitten tänään yksi aluuen lääkäreisä kurkkamaan sinne suuhun ja oikeassahan minä oli. Piikkejä oli vasemmalla puolella jotka oli jo ehtinyt rikkoa poskea. Englantilainen truparemmi on vielä osunut sopivasti siihen kohtaan mikä on myös osaksi vaikuttanut vastusteluun. Vaihdetaan nyt ainakin vähäksi aikaa takaisin meksikolaiseen.
Huomenna käyn ratsastamassa ja katsomassa jos raspaus on vaikuttanut, mutta Rilla saa juhannuksen yli muuten vapaata. Palataan takaisin kunnon työntekoon ensi viikolla.

torstai 13. kesäkuuta 2013
Voi itku
Laidunkausi tuli ja kesämaha sen mukana. Rillan laukka on tosiaa muuttunut joksikin epämääriseksi askelajiksi laukan ja ravin väliltä. Laukka ei ole ainoa ongelma ja siihenkin varmaan myös vaikuttaa satulan istuvuus tällä hetkellä. Kun maha kasvaa niin satula ei meinaa millään pysyä paikoillaan. Satulavyö on kainalossa mikä ei varmaan tunnu Rillasta mukavalta ja osakseen vaikuttaa myös liikkumiseen. Meinaa aivan masennus iskeä.
Rilla on myös viimeisen viikon aikana tuntunut vähän oudolta suustaan. Vasemman ohjan saa ottaa tuntumalle, mutta sillä ei saisi kääntää. Kun yrittää kääntää niin poni puree kuolaimeen kiinni ja juoksee alta pois. Kieli on myös osaksi ulkona tai lähinnä Rilla pitää kieltä kokoajan hampaiden välissä, mitä se ei aikaisemmin ole tehnyt. Suu pitäisi nyt saada tutkittua mahdollisimman pian piikkien varalta. Oireet viittaisivat selkeästi piikkeihin suussa, mutta nyt pitäisi vain saada eläinlääkäri kiinni jotta saataisiin mahdollisesti raspattua hampaat. Kesä ei nyt kyllä tunnu yhtään helpolta ajalta.
Emma käväisi eilen hyppäämässä ja maastakasin katsellessa ongelmat myös huomasi ulospäin eli kyseessä ei ole ollut vain tunne. Emmakin vähän ihmetteli kuinka äkkiä laukka oli muuttunut kun viime kerralla se tuntui jo niin hyvältä. Hypyt oikeassa kierroksessa onnistui oikein hyvin, mutta vasempaan oli Emmalla töitä tehtävänä. Käännöksissä Rilla lähti painamaan ja puri kuolaimeen kiinni niin että askeleet eivät meinanneet osua kohdilleen. Lopuksi iski vielä väsy niin ei jaksanut enää nostella takajalkoja. Isolla mahalla on tietenkin huomattavasti raskaampi juosta ja kunto loppuu nopeammin kesken. Noin yleisesti kuitenkin hyppelöt onnistuivat kuitenkin hyvin ja ainakin Rilla oli tyytyväinen itseensä.
Tänään on sitten vuorossa rentoa maastoilua. Saadaan oikein seuraksi N ja M tänään. Yritän nyt olla suuremmin kiusaamttaa sitä jos suussa todella on jotain sanomista niin ei tule paha mieli kenellekkään.
torstai 6. kesäkuuta 2013
Kesämahan kasvatus on taas alkanut
Hevoset on taas päässyt kunnolla laitumelle ja tiistaina hepot saivat jäädä ensimmäiseksi yöksi ulos. Rilla on aloittanut kesämahan kasvatuksen hyvin ansiokkaasti. Tuntui jo keskiviikkona, että poni on aivan turvoksissa. Valitettavasti tuntui, että pienikin mahan pullistuminen vaikuttaa heti askellajeihin. Vasen laukka ei ole ollut sitten viime kesän noin nelitahtinen. Oikea laukka tuntui vielä hyvältä ja toivonkin saavani vielä molemmat laukat pyörimään kunnolla. Ravikin tuntuu huomattavasti lyhyemmältä. Kyllähän Rilla saa kesästä nauttia ja olla laumassa laitumella, mutta pitää yrittää nyt vain liikuttaa reippaasti ettei maha kasva ihan mahdottoman isoksi.
Tulevana viikonloppuna olisi tosiaan ollut ne piekkarimestaruudet Urjalassa, mutta valitettavasti ne jäävät nyt meidän osalta tänä vuonna väliin. Kaverit päättivät mennä naimisiin juuri samana viikonloppuna, joten ei jäänyt paljon vaihtoehtoja. Hirmuisesti harmittaa kun kyseessä oli kuitenkin kesän päätavoite, mutta tällä kertaa ei voi mitään. Ehkä ensi vuonna sitten. Seuraaviin kisoihin onkin sitten matkaa jos ei löydetä mitään seurakisoja lähialueelta. Olisi hyvä päästä käymään ja kulkemaan jotta hyvä rytmi ja tuntuma säilyisi.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Ei mikään turha viikonloppu
Perjantaina Rilla sai helpon eteen-alas päivän valmennus päivien jälkeen. Oli todella mukavan ja pehmeän tuntuinen joten 20 min riitti, että saatiin tehtyä vain kevyt palauttava päivä. Karitan ohjeiden mukaan tehtiin myös suht helppo päivä lauantaina. Kävin tallilla jo nopeasti aamulla ja tehtiin vain apujen tarkistus kisoja varten. Ei jääty viilaamaan mitään vaan tehtiin vain helppoja asioita ja saatiin molemmille hyvä fiilis.
Lauantaina vietin myös omia valmistujaisiani lähimmän suvun kanssa. Vihdoin ja viimein minusta tuli sitten kuitenkin tradenomi vaikka se joskus tuntui hyvin kaukaiselta unelmalta. Valmistujaisia vietettiin oikein rauhallisissa tunnnelmissa ja nukkumaan mentiin aikaisin, että aamulla jaksoi nousta aikaisin ylös. Onneksi startti ei ollut ihan kukonlaulunaikaan, mutta tarpeeksi aikaisi, että ylösnouseminen oli kuitenkin vaikeaa.
Pakattiin Rilla ja kamat mukaan ja köröteltiin Haapavedelle aamusta. Ohjelmassa oli jälleen Nuorten hevosten kenttäohjelma 2003/2009. Ilma oli Haapavedellä todella lämmin, joten yritin olla varovainen lämmittelyn suhteen ettei Rilla väsähtäisi aivan mahdottomasti.Lämmittely oli sisällä maneesissa ja Rilla tuntui ravissa heti alusta asti todella hyvältä. Ei pahemmin edes katsellu uutta paikkaa vaan teki rehellisesti töitä. Verkassa en saanut laukassa ihan parasta fiilistä mutta laukka pyöri hyvin. Olisin kuitenkin halunnut niskaa vähän ylemmäksi ja kevyemmäksi. Veryttelyn jälkeen pystyin kuitenkin lähtemään hyvin mielin radalle.
Ulkona aidat oli vähän pelottavia ja saatiin jostain vähän ylimääräistä vauhtia, jota yritin ennen suoritusta saada vähän kuriin. En saanut puolipidätteitä läpi ihan samalla tavalla kun maneesissa, joten muoto vähän laski kun päästiin radalle. Rata itsessään oli ihan hyvä. Rilla oli reipas , jopa hieman rajoilla, että ravi olisi mennyt vähän turhan kiireiseksi. Ratsastettavuus ei ihan säilynyt radalla samana kuin verkassa, mutta saatiin kaikki tehtävät suoritettua kuitenkin siististi. Tuomareiden mielestä rata oli sujuva ja letkeä. Ajoittain hieman etupainoinen, mutta lisää voimaa saadessaan tulee tosi hyvä.
Tuomareiden yhteenlaskettu tulos oli 65,4 % ja saatiinkin pitää ykkösijaa kymmenen ratsukon ajan. Yksi viimeisistä ratsukoista teki vielä meitä paremman radan joten lopputuloksissa sijoitus oli 2./15. Olen niin tyytyväinen Rillaan ja sen suorittamiseen tänään. On niin mukava nähdä kun suoritukset paranevat kerra kerran jälkeen. Nyt tietää, että tehdään ainakin jotain oikein.
Lopuksi vielä suuren suuret kiitokset Marialle meidän huippu (ratsastajan ja)hevosenhoitajalle!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)