Rilla on aina tähän mennessä matkustanut todella kiltisti ja rauhassa, mutta eilen se sai kyllä jonkin hepulin kun lähdimme. Kuopi ja potki koko matkan kotoa kisapaikalle. Onneksi matka ei ollut yhtään tämän pidempi. Rilla oli saanut repäistyä rikki jopa lukon narusta jolla se oli kiinni. Vasta perillä huomasimme, että kopin kattoon oli ampiaiset kyhännyt pesän. En sitten tiedä johtuiko riehuminen siitä kun pesä näytti kuitenkin hiljaiselta. Saimme kuitenkin pesän poistettua kotimatkaa varten.
Ilma oli eilen aivan tukalan kuuma kisapaikalla. Kilpailut olivat Kokkolan ratsastajien 50- vuotis juhlakilpailut ja ne oli järjestetty aivan Kokkolan keskustassa hienoissa puitteissa. Verkan olin suunnitellut lyhyeksi, jotta Rilla jaksaisi radalla vielä. Verkassa poni tuntui todella hyvältä ja jopa lyhyestä verkasta kävelimme osan. Rata itsessään tuntui hyvältä ja olinkin laittanut itselle tavoitteeksi 60%. Rata tuntui tasaiselta mutta pientä hapuilia kaarevilla urilla koska en saanut taivutettua tasaisesti. Katsottuani radan videolta en kuitenkaan ollut enää niin tyytyväinen. Rilla oli edestä todella epätasainen eikä ollut tarpeeksi pyöreä niskastaan. Ravi oli vähän lyhyttä ja kiireistä. Kaarevat urat olisi pitänyt ratsastaa huomattavasti huolellisemmin. Tuloksena kuitenkin 60,2% johon pitää tällaisella suorituksella olla tyytyväinen.
Ensi viikolla olisi sitten tiedossa seuramme omat kilpailut joissa olisi tarkoitus ratsastaa K.N Special. Katsotaan jos kuski pystyisi parantamaan suoritusta näihin kisoihin.