Hallimestaruuksista jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Päädyin pitkän pohdinnan jälkeen lopulta ratsastamaan kaksi luokkaa. Verkka luokkana oli k.n. special josta odotukset oli aika korkealla. Rilla tuntui lämmittelyssä ihan pikkasen jännittyneeltä, mutta kuitenkin oli ihan hyvin avuilla. Jännittyminen näkyy varsinkin Rillan kielestä jota se tuppaa pukkaamaan suusta ulos varsinkin jännittyessään. Normaaliksi ralliponiksi Rilla oli yllättävän rauhallinen ja jopa ehkä ihan hieman löysä. Rata itsessään tuntui kuitenkin hyvältä vaikka muutama rike tulikin mukaan, mutta uskalsin kuitenkin toivoa lähemmäksi 60% suoritusta. 12 lähtiän joukosta C tuomari rankkasi meidät sijalle 4 prosentein 61,4 ja H tuomari sijalle 12 prosentein 54,2. Lopputulos sija 8 ja 57,8%. Kommentit olivat useammassa kohdassa täysin ristiriitaiset ja harmikseni en muistanut pyytää ratoja videolle joten on vaikea lähteä jälkikäteen arvioimaan kumpi tuomareista oli enemmän oikeassa. Tuomarilajin ollessa kysessä näihinkin tuloksiin pitää vain tottua ja sopeutua.
Sain nollattua itseni hyvin seuraavaan luokkaan joka oli meidän ensimmäinen alue A startti. Ratana A-merkki ja vastassa Pohjanmaan parhaat suokit. Lämmittelyssä yritin saada Rillaa vähän enemmän hereille tekemällä paljon nopeita siirtymiä ja neiti olikin vähän pirtsakamman oloinen toisella yrittämällä. Edelleen rata tuntui hyvältä. Pieniä vaikeuksia väistössä vasemmalle ja oikean vastalaukan nostossa, mutta muuten tasainen suoritus. C tuomari antoi suorituksestamme jopa tasan 60% ja H tuomari 56,2. Tässä luokassa tuomareiden välinen piste-ero ei enää ollut kuin 10 pistettä. Lopputulos kovassa seurassa 11./16 58,1%. Ei mielestäni hullumpi tulos ensimmäisestä A:sta. Tästä on mukava jatkaa kisakautta ja suunta taitaa olla vain ylöspäin.
c Suvi Vuorenmaa zebrah.kuvat.fi |
Pääsiäisenä vaihdettiin sitten lajia ja käytiin hyppäämässä yksi luokka seuramme harjoituskisoissa. Kuskin pulssi rupesi jo kohoamaan radanrakennuksessa. Hyppäämämme luokka oli 50-60cm ja mukana muutama erikoiseste. Rilla näytti kyllä parastaan ja vei kuskin maaliin hienolla puhtaalla suorituksella. Rillan mielestä hoitotäti on vähän vajukki kun ei huomaa että tämä laji olisi huomattavasti kivempi kuin se valkoisten aitojen sisällä könöttely. Tuloksissa olimme 4./5 0 virhepisteellä, mutta kouluratsastaja ratsasti niin hienot tiet ja täydessä kontrollissa ettei aika riittänyt parempaan. Olin kyllä niin ylpeä hevosesta joka hyppäsi elämäsä ensimmäisen vesimatonki ilman mitään epäröintejä. Tuo on kyllä estekammoisen kuskin paras kaveri radalle.
c Suvi Vuorenmaa zebrah.kuvat.fi |
c Suvi Vuorenmaa zebrah.kuvat.fi |
Tällä viikolla yritetään taas palailla vähän ruotuun ja kouluratsastuksen pariin, mutta perjantaina Rilla sasi pitää hauskaa ja hypätä pitkästä aikaa Emman kanssa. Katsotaan jos ponista olisi vaikka starttaamaan meidän omissa vappukisoissa Emma kuskina :)