Maanantaina käytiin klinikalla ja saatiin vastauksi. Kyllä olin taas iloinen kuinka helposti matka ja lastaaminen meni vaikka olin yksin matkassa. Rilla käyttäytyi klinikallakin oikein mallikkaasti. Neidille tehtiin ontumatutkimus taivutuksineen kun ulkoisesti ei näkynyt mitään. Rilla reagoi jalkojen alaosan taivutukseen. Mej 1/5 ja vtj 2/5. Yläosat olivat ihan ok. Siksi ontuma on varmaan ollut niin epämääräistä kun vaiva on tuntunut useammassa jalassa. Kaikki kolme vuohisniveltä piikitettiin kortisoonilla ja saatiin viikon kipulääkekuuri. Nyt kävellään viikon verran jonka jälkeen ruvetaan katsomaan miltä rupeaa näyttämään. Syynä rasitukselle ja tulehdukselle ell veikkasi liian kovaa ratsastuspohjaa. Meidän maneesin pohja on tällä hetkellä vähän turhan kova ja kenttä taas aivan liian pehmeä joten nyt vähän arvotaan missä jatkossa ratsastellaan. Rillan kengitystäkin muutettiin vähän viime kerralla joten kavion asennolla on saattanut myös olla osuutta asiaan.
Toivotaan nyt että vaiva saadaan korjattua tällä ja Rilla tulee kuntoon. Meidän kesälomailu siis jatkuu mikä on toisaalta näillä helteillä ihan kiva. Huomaa vaan että oma lihaksistokin kaipaa jo ratsastusta näin pitkän lomailun jälkeen. En muista milloin viimeksi alaselkäni olisi reistannut näin paljon. Toivotaan että pääsen selkään taas piakkoin :)