torstai 21. elokuuta 2014

Kultakalan muisti

Tunnelin päässä rupeaa näkymään valoa. Olen nyt viikon verran ratsastellut ja jumppaillut Rillaa. Ainakaan kentällä ratsastaessa epäpuhtaudesta ei ole tietoakaan joten olen uskaltanut lisätä ratsastuskerroille Aina hieman enemmän ravia ja nyt vähän laukkaakin. Jumppaohjelmaan kuuluu aluksi jo tallissa hieman venyttelyä. Rilla onkin oppinut nauttimaan jalkoijen venytyksestä todella paljon ja antaa minun repiä jalkoja lähe mihin suuntaan tahansa. Ratsastaessa tehdään paljon töitä isolla ympyrällä. Myötä- ja vastataivutuksia sekä sulkumaista väistöä ympyräuralla. Pohkeenväistöjä pitkillä diagonaalilinjoilla hyvällä ristiaskeleella. Eiköhän tuo rupea tuosta hiljalleen pehmenemään.


Tarkoituksena on myös ollut saada ratsastettua poni matalaan ja pyöreeseen muotoon mutta se onkin ollut vähän suurempi haaste. Rillalla on nimittäin kultakalan muisti kun kyseessä on pidätteet. Neiti on niin innoissaan taas kun on päässyt liikkumaan ettei millään malttaisi kuunnella. Tuo rennoksi ja matalaksi ei oikein meinaa onnistua kun poni painelee minkä jaloistaan pääsee ja muistaa hidastaa tasan kolmeksi sekunniksi kun kuski tekee pidätteen. Tässä on vielä pitkä ja kivinen tie edessä ennen kuin Rilla on taas siinä kunnossa missä se oli ennen lomaa ja toivotaan että kuskin kärsisvällisyys riittää ralliponin kanssa.

perjantai 15. elokuuta 2014

Uudet popot jalassa

Tiistaina saatiin Kengittäjä käymään ja Rilla sai uudet kengät alle. Etusiin laitettiin nyt ainakin alkuun ihan normaalit pohjalliset ja katsotaan onko niillä vaikutusta. Seuraavaksi on mahollisuus kokeilla myös silikonisia pohjallisia ja täytettä pohjallisen väliin, mutta kengittäjällä ei sattunut näin lyhyellä varoitusajalla olemaan muita pohjallisia varastossa joten näillä mennään nyt alkuun. Jalan asentoa pyritään vielä vähän korjaamaan vuolemalla kavio vieläkin pystympään jotta nivelet ei rasitu.


Keskiviikkona kävin maneesissa juoksuttamassa muutaman kierroksen eikä liike nyt näyttänyt kovinkaan paljoo paremmalta. Eilen sitten vedit ratsastushousut jalkaan kahden kuukauden tauon jälkeen ja päätin mennä selkään vähän jumppailemaan Rillaa. Tehtiin paljon vain myötä ja vasta taivutuksia umpyrällä ja pientä sulkua että saisin koko kuljen myös venymään. Jumappailu on nyt kuulemma tärkeää koska viimeinen epäpuhtais saattaa tulla ihan vain jäykkyydestä, Uskalsin sitten yrittää vähän raviakin ja selkään en ainakaan tuntenut epäpuhtautta. Kenttä on kuitenkin huomattavasti pehmeämpi kuin maneesi joten sekin saattaa vaikuttaa mutta noin hyvältä ravi ei ole näyttänyt pariin kuukauteen.


En kuitenkaan haluaisi uskaltaa huokaista helpotuksesta jos tämä ei sitten kuitenkaan auta niin pettymys olisi liian suuri. Katsotaan rauhassa mitä tuleman pitää eikä toivota liikaa.








maanantai 11. elokuuta 2014

Klinikkareissu part. 2

Pieni paniikki takaraivossa ajeltiin taas Kaustiselle eilen. Viime kertainen piikitys kun ei tuonut toivottua tulosta niin lähdettiin uudelle keikalle. Ell. katsoi tällä kertaa vaan Rillan ravia suoralla ja ympyrällä ja totesi että oikea etunenhan se on. Koska viimeksi ei otettu röntgenkuvia niin päätettiin kuvata tästä yhdestä jalasta. Kuvissa ei näkynyt mitään muutoksia, mikä oli suuri helpotus. Epäilyt kohdistettiin nyt sitten kavioon ja pihdeillä kokeiltaessa Rilla reagoi aika voimakkaasti. Jalassa oli myös hieman voimakkaampi pulssi kun toisessa etusessa.


Syytä arkuudelle on vaikea sanoa. Voi olla mahdollista että kaviossa on paise joka ei vaan vielä ole tullut esille tai mustelma mikä on syntynyt jos Rilla on astunut jonkin kovan päälle. Molemmat vähän kaukaa haettuja koska ontuminen on kestänyt niin kauan niin mustelman olisi pitänyt jo parantua ja paise olisi ehkä tullut jo esille. Tänään saadaan kengittäjä käymään joten etusiin laitetaan pohjaliset jotka suojaavat kavion pohjaa ja sitten katsotaan miltä rupeaa näyttämään. Ponillahan oli talven ja kevään ajan pohjalliset ja rupesinkin miettimään jos se tottui niihin niin paljon että kun ne kaksi kengitysväliä sitten otettiin pois niin pohja alkoi pikkuhiljaa ärtyä.


Pieni pessimisti kyllä nostaa päätään sisälläni enkä ihan uskalla toivoa että selviäisimme muka näin vähällä. Tänään kengittäjä saa sanoa mielipiteensä ja ell. mielestä voin ruveta liikuttamaan ponia että saataisiin lihasjäykkyyttä pois. Mahtuukohan ratsastushousut jalkaan enää näin kesän jälkee. :)

torstai 7. elokuuta 2014

Pöhkö poni

Rilla on selkeästi päättänyt että se ei aio kävellä enää päivääkään. Neiti on aina ollut käsiteltäessä hirmu kiltti eikä koskaan ole tehnyt mitään tyhmyyksiä. Eilen kävin aluksi taluttelemassa tallin ympäristössä ja tarkoituksena oli mennä maneesiin vähän juoksuttamaan ja katsomaan miltä liike näyttää. Poni hyppi ja pomppi vieressä koko talutuksen ajan. Häntä oli tötteröllä ja askel oli todella kevyttä. Sain kyllä käyttää ihan kaikkia voimia että sain pidettyä neidin hyppysissäni.


Maneesiin en kehdannut mennä ennen kun muut olivat ratsastanut valmiiksi ettei meidän poukkoilu olisi häirinnyt muita. Kun sain vihdoin päästettyä Rillan vähän pidemmälle liinalle oli esitysvuorossa pukkirodeot. Tuota ponia en ole nähnyt edes montaa kertaa pukittavan ja nyt pukkeja sateli kyllä koko tämän kahden vuoden edestä. Ei se kyllä ainakaan siinä hyppiessä ja pomppiessa kovin kipeältä näyttänyt. Vähän kyllä jo pelkäsin että satuttaako se itseään nyt enemmän mutta kun vihdoin sain sen raville niin liike näytti ihan samanlaiselta kun edelliselläkin kerralla. Tilanne ontumisen suhteen ei ole muuttunut oikeen suuntaan eikä toiseen. Lopetettuamme liinan päässä käveli kyllä ehkä maailman tyytyväisin Ralli Rilla. Ehkä pieni revittely teki ainakin pääkopalle hyvää :)

maanantai 4. elokuuta 2014

Turhauttavaa!

Blogi palailee lomilta kirjoittajan kanssa mutta päätähti jatkaa kuitenkin edelleen sairaslomaansa. Koko kesähän tässä on mennyt ponia talutellessa ja toivossa paremmasta. Nivelten piikitys ei tuonut toivottua tulosta eikä Rillan liikkuminen ole oikeastaan muuttunut mihinkään. Liike on oikeastaan ihan puhtaan näköistä suoralla ja vasemmassa kierroksessa mutta ontuminen on ihan selkeää oikeassa kierroksessa.


Ajattelin että neiti olisi vain jumissa ja jäykkä joten soitin hierojan katsomaan. Jumissahan se oli koko vasemmalta puolelta joten päätettiin ottaa heti kaksi hierontaa viikon sisään mutta ei se liike parantunut vaikka lihakset saatiin huomattavasti parempaan kuntoon. Meillä on nyt ensi maanantaiksi varattu uusi klinikka-aika ja toivotaan että tällä kertaa selviäisi jotain enemmän.


Itse olen siis kesäkuun puolenvälin jälkeen käynyt tasan kaksi kertaa hevosen selässä. Nekin kerrat kävelemässä ilman satulaa. Toisaalta on ollut mukavaa ettei ole tarvinnut miettiä kypärässä hikoilua näillä hetleillä mutta ihan mielellään sitä palaisi jo normaaliin. Meillähän meni nyt muutenkin oikeastaan koko kisakausi ihan metsään. Piekkarimestaruudet olisi ollut tämän kuun lopulla mutta sinne ei nyt sitten päästä tänäkään vuonna. Turhauttavaahan tämä on mutta tämä taitaa kuulua lajin luonteeseen.