maanantai 29. syyskuuta 2014

Helpotusta mahavaivoihin

Pariin viikkoon ei ole tapahtunut mitää ihmeellistä kun ollaa Rillan kanssa otettu vähän rauhallisemmin. Muiden mielestä Rilla tuntui ähkyilyn jälkeen palautuvan äkkiä normaaliksi omaksi itsekseen, mutta itselle jäi pieni tunne ettei poni ole aivan kunnossa. Neiti on kyllä pirteä ja ruokahalua löytyy ihan entiseen tapaan mutta jokin käytöksessä jäi häiritsemään enkä oikein osannut aluksi edes sanoa että mistä oli kyse. Uskon että muiden tallilaisten mielestä Rilla näyttääkin ihan normaalilta mutta itse hevosen paremmin tuntevana olen ollut sitä mieltä, että kaikki ei ole ihan normaalisti. Olen kyllä neitiä liikuttanut kun ajattelin että liikunta on parempaa kun seisottaminen. Tallikaveri kuitenkin totesi minulle että minähän hevosen parhaiten tunnen ja minun täytyy itse luottaa omiin tuntemuksiin ja epäilyihin.


Rillan käytöksessä on ollut ihan pieniä muutoksia. Rillahan on normaalisti hyvin iloinen, utelias ja reipas hevonen. Se tosiaa liikkuu nytkin ihan mielellään ja normaaliin tapaan sillä on kiire joka paikkaan. Iloisuus ei niinkään ole hävinnyt mihinkään mutta olen huomannut pientä välinpitämättömyyttä ihmisiä kohtaan. Suurin muutos yllätti minutkin kun harjasin hevosta. Mahan alta harjattaessa sain hyvin napakan varoituksen napsuvien hampaiden kera, että harjaaminen ei tuntunut mukavalta. Tämä oli Rillalata aivan uutta. Se on aina niin iloinen ja harvemmin näyttää vihaista naamaa kenellekkään. Minulla on siis vahva epäilys että maha on jostain syystä edelleen kipeä tai olo tuntuu ainakin epämukavalta. Rilla on myös vähentänyt juomista mikä saattaa kyllä myös johtua viilenneistä ilmoista. Lanta on myöskin pikkaisen löysää ja mahaäänet ovat aikalailla vilkkaat.


Rilla ehti jo saada viikon kestävän psylliumkuurin mutta vanhat varastot pääsi nyt hupenemaan ja nyt odotellaan uutta purkkia. Taidamme siis ainakin jatkaan vähän pidemmän aikaa psylliumilla jota syötän joka toinen viikkoa kuureissa. Sain myös melassisiirappia jota sekoitan lämpimään veteen niin luulisin saavan neidin juomaan vähän paremmin. Nyt ajatuksena olis myös kokeilla maitohappobakteeri kuuria jos siitä olisi jotain apua. Käyttöön on myös otettu slow feeding verkko jotta syöminen olisi hieman tasaisempaa eikä pelkkää ahmimista. Yksi tallituttu ehdotti jopa Chia siemenen syötön aloittamista mitä tulen kyllä ihan vakavissani harkitsemaan kun tutustuin tuotteeseen vähän paremmin. Toivotaan nyt että saisimme helpotusta ainakin jollain näistä keinoista.







maanantai 15. syyskuuta 2014

Maastoilua ja mahavaivoja

Viikonloppuna päätettiin ottaa kunnon maastolenkki porukassa. Meillähän on ihan huippu maastot ja metsässä voi samoilla niin pitkään kun vaan jaksaa. Tarkoituksena oli ottaa pelkkä kävelymaasto mutta pitemmän kaavan mukaan. Rilla pääsi kahden oikein komean ruunan kanssa matkaan. Metsässä viihdyttiin melkein kaksi tuntia kauniissa syysilmassa. Päästiin vähän kahlailemaankin hiekkakuoppaan. Rilla oli oikein tyytyväinen retken jälkeen.



Lilla Rilla ja Iso E
 


Illalla sain kuitenkin soiton tallikaverilta jolla oli iltaruokintavuoro. Rilla ei syönyt heiniään ja makoili karsinassa. Siltä istumalta takaisin tallille ja tarkistamaan tilanne. Rillahan ei missään nimessä ole kunnossa jos se ei koske ruokiin. Tallille päästyä Rilla oli kyllä seisaallaan karsinassa mutta ruoka ei maistunut. Maha näytti vähän pinkeältä ja suolistoäänet olivat vähäisiä.  Lähdettiin pihalle kävelemään ja katsomaan jos tilanne laukeaisi. Rilla käveli ihan reippaasti eikä vaikuttanut kovin kipeältä joten 20 min kävelyn jälkeen vein sen takaisin karsinaan. Karsinaan päästyä se kuitekin heittäytyi maahan ja oli todella levoton. Uudestaan riimu päähän ja ulos. Nyt se pysähteli jo kävellessäkin ja tuijotteli mahaansa. Kipuilua oli ollut tässä vaiheessa vasta tunnin verran mutta päätin kuitenkin soittaa päivystävälle. Itsellä oli pelko siitä että tilanne menisi yhtä pahaksi kuin viimeksi Rillan ähkyillessä.


Päivystävä sattui olemaan lähettyvillä ja lupasi tulla tarkistamaan neidin 30 min sisälä. Puhelun jälkeen käveltiin vielä hetki jonka jälkeen mentiin takaisin sisälle. En tiedä säikähtikö Rilla soittoa eläinlääkärille vai kokiko se ihmeparantumisen mutta karsinaan päästyä se oli ihan pirteä ja rupesi jo hamuilemaan heinänkorsia purujen seasta. Itse kuuntelin vähän mahaa ja suolistoäänet rupesivat olemaan normaalit. Ell. päästyä paikalle Rilla oli jo pirteä oma itsensä. Poni vaikutti ihan normaalilta pinen tutkimisen jälkeen mutta päätettiin antaa kuitenkin vähän kipulääkettä ja sain parafiiniöljyä jotan tulisi yrittää sekottaa veden mukaan. Ell. kehotti käydä tarkistamassa tilanteen vielä muutaman kerran yön aikana ja soittamaan jos oireet palaisivat. Kävin vielä yön aikana kaksi kertaa katsomassa mikä tilanne on mutta Rilla vaikuttin ihan tyytyväiseltä oloonsa. Heinää se saa nyt kuitenkin pari päivää syödä vähän peinemmissä annoksissa mutta hieman useammin. Rilla on nyt ollut onneksi ihan oma itsensä ja on kyllä kertonut mielipiteensä ruoka-annosten koosta. Onneks tällä kertaa selvittiin näin vähällä.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Pitkästä aikaa

Voihan tätä lihaskipua! Eilen käytiin Rillan kanssa kolmen kuukauden tauon jälkeen taas Jennin tunnilla. Vaikka otettiin ihan rauhassa niin molemmat sekä hevonen että minä olimme kyllä antaneet kaikkemma. Kunto on laskenut meillä molemmilla lomailun aikana ja nyt on aika palata tositoimiin.


Kerroin aluksi mitä ollaan viime viikkoina tehty ja päätettiin edelleen ottaa rauhallisesti ja lähinnä jumapata hevosta. Aloitimme ravissa tulemalla keskihalkaisiaa pitkin ja vaihtamalla suuntaa aina. Keskihalkaisialla asetus tulosuunnasta ja halkaisian keskellä pehmeä asetuksen vaihto uuteen suuntaan. Ulko-ohjan ja sisäpohkeen tuki oli taas äärimmäisen tärkeää. Rilla teki tehtävän yllättävän hyvin ja oli jopa vähän vaikeampi saada asetettua vasemmalle vaikka oikea on ollut meidän huonompi suunta. Väilssä tehtiin vähän töitä myös käynnissä ettei tulisi liikaa kerralla. Taas keskihalkaisialle ja siksaksulkua käynnissä. Tämä oli todella hyvä harjoitus ja tulen ehdottomasti tekemään jatkossakin. Ratsastajan kaikki aivosolut oli kyllä käytössä että saatiin suunnan vaihdokset rehellisesti läpi ja pehmeiksi.  Laukassa yritettiin vain saada vähän enemmän painoa takapäälle koska laukasta huomaa eniten kuinka voimaa on lähtenyt kävelytauon aikana. Laukattiin vaan lähinnä uraa pitkin ja pitkillä sivuilla vain ajatus avosta jota saisi etuosan vähän ylös. Lopuksi vielä muutama tempon muutos tässä samassa asennossa pitkällä sivulla.


Vaikka tuntuu ettei tehty mitään erikoista puolen tunnin aikana niin molemmilla oli hiki. Ihana oli kyllä päästä jonkun silmän alle ja saada taas vähän ideoita omaan ratsastukseen. Tätä onkin ollut ikävä :)

maanantai 8. syyskuuta 2014

Uusia tuulia ja edistymistä

Näin syksyn tullen tehtiin pienen pieni maiseman vaihdos Rillan kanssa. Jo viime syksynä kaupunkiin muuttaessa kysyin tallipaikkaa yhdestä pienemmästä tallista, mutta silloin vapaita paikkoja ei ollut. Nyt syksyllä meille kuitenkin tarjottiin vapaata paikkaa ja päätin sen ottaa. Talli vaihtui mutta pysymme samassa talliympäristössä. Siirryimme oikeastaan vaan maneesin toiselle puolelle. Talli on oikein mukava viiden hevosen pikkutalli. Täällä saamme nyt oleskella omassa rauhassa ilman ison tallin hulinaa mutta kentätä ja maneesin on kuitenkin käytössä. Rilla on näyttänyt viihtyvän hyvin ja nauttii kun ulkona saa viettää sen 12 tuntia päivässä. Vähän vielä jänskättää olla tallissa yksin jos muita ei ole sisällä, mutta eiköhn siihenkin totuta ajan kanssa.


Ratsastuskertojen pituutta olen pidentänyt pikku hiljaa ja Rilla on liikkunut ihan tyytyväisenä. Edelleen lähinnä jummppaillaan eikä niinkään tehdä mitään temppuja. Paljon pyöreänä eteenalas ratsastusta ja taivuttelua isoilla ympyröillä. Eilen tehtiin jo vähän enemmän pohkeenväistöjä ravissa. Jumppa on selvästi tuottanut tulosta ja neiti taipuukin jo huomattavasti tasaisemmin molempiin suuntiin. Viikonloppuna saatiin jopa kahdeksikolla ratsastettaessa ensimmäinen taivutuksen vaihto ympyrää vaihdettaessa ilman minkäänlaista protestointia. Tämä tuntui jo huimalta saavutukselta. Tarkoituksena olisi ottaa hieroja vielä ainakin muutaman kerran katsomaan neiti läpi niin varmasti saadaan lihaksisto kuntoon. Ihanaa että vihdoinkin asiat rupeaa sujumaan :)



(Blogger ei ehdottomasti halua lisätä kuvia tähän postaukseen)

maanantai 1. syyskuuta 2014

Jumeja

Rillan liikutus on hyvällä mallilla ja nostetaan liikutuksen määrää päivittäin. Poni on tuntunut oikein hyvältä nyt ja näyttäisi siltä että ontuminen on selätetty. Ollaan pääsäntöisesti tehny vain jumppaustyötä ja jarrutkin on ruvennut taas pikkuhiljaa löytymään. Rilla on myös juoksemisen sijasta suostunut myös työskentelemään pyöreässä matalassa muodossa jossa se lopulta liikkui ihan tyytyväisenä.


Nyt kun hevonen on kunnossa on sitten ratsastajan aika sairastella. Perjantaina koin tuskallisen aamuherätyksen kun pää ei kääntynyt suuntaan eikä toiseen. Pitkäaikainen hartiajäykkyys oli pahentunut täydeksi niskajumiksi. Rilla sai siis muutaman ylimääräisen lomapäivän kun minä lääkitsin itseäni kotona. Eilen olo tuntui jo niin paljon paremmalta että tehtiin Rillan kanssa mukava kävelylenkki maastossa. Sitä ehtikin jo kesä ratsastustauon aikana unohtaa kuinka mukavaa on käydä hevosen kanssa metsässä. Totuus vain iski maisemia katsellessa. Syksy tekee tuloaan ja kesä on valitettavasti väistymässä. Niin paljon oli suunnitelmia ja niin vähän ehdittiin tekemään. Jos Rillan kanssa nyt molemmat pysytään kunnossa ja pystytään treenaamaan normaalisti niin ehkä olisi mahdollisuus osallistua vielä yksiin kisoihin lokakuussa.