Taas päästään tähän pohdintaan. Tavoitteenahan oli saada Rillalle kanget päähän tämän vuoden aikana. Vuosi rupeaa kuitenkin auttamatta vetelemään viimeisiään joten nyt rupeaa olemaan kiire. Jenni muistutti asiasta jo viime tunnilla ja jouduin häpeäkseni tunnustamaan että projekti jäi vähän kesken. Kankisuitset tuli ostettua jo alkuvuodesta mutta siellä ne seisoo kaapin perällä käyttämättömänä ilman kuolaimia. Kun kisakausi keskeytyi eikä oikein päästy kesällä treenaamaankaan niin kanget unohtui ihan täysin. Nyt kuitenkin ollaan päästy taas valmentautumisen makuun niin kanget olisivat ihan varteenotettava idea.
Vähän keskusteltiin millaista kuolainta olisi hyvä lähteä hakemaan. Rilla on loppujenlopuksi aika pienisuinen hevonen joten ei lähdetä hakemaan ainakaan mitään kovin paksua kuolainta. Bridongina käytetään varmaankin normaalia kolmipalaa koska se on käytössä normaalistikkin. Kankikuolaimia löytyy valtava määrä mistä valita. Aluksi ajattelin lähteä hakemaan kankea jossa on pieni ja loiva kielentila. Jenni kuitenkin suositeli kokeilemaan lähes suoraa kankea joka kaartuu koko suuosalta vähän ylös. Näin kielentila ei häiritse ja tuntuma olisi luultavasti mukavampi Rillalle joka muutenkin aina välillä protestoi kuolainta. Olen käyttänyt työpäivää hyvin hyväkseni ja etsiskellyt sopivan näköisiä kuolaimia ja kyllähän sieltä jotain löytyi (muitakin kun Sprengerin kuolaimia). Eiköhän kuolaimet pistetä tilaukseen seuraavan palkkapäivän koittaessa.