Viimeisestä kirjoituskerrasta on vierähtänyt aikaa aivan liian kauan. Mitä kauemmin edellisestä kirjoutuksesta on sitä vaikeampi on saada itsestä irti ja saada kirjoitettua kuulumiset ajantasalle. Onhan täällä ehtinyt tapahtua vähän sitä sun tätä viimeisen kuukauden aikana. Energiaa on tallin lisäksi vienyt sekä asunnon remontointi että meidän koiravanhuksen sairastuminen ja lopulta lopetuspäätöksen teko.
Rillan kanssa ollaan Vaasan kisojen jälkeen käyty vielä kahdet kisat joista ei kummastakaan sen suurempaa kerrottavaa ole. Kumpikaan kisoista ei mennyt kovin kummoisesti mutta ollaanphan saatu taas muutama rata ja eteenkin muutama A lisää alle. Meidän osalta 2-tason kilpailut ovat tältä kaudelta pulkassa. Lapuan kisat olivat 11.10. ja sen jälkeen Rillan vatsa meni taas sekaisin ja poni oli vähän haluton liikkumaan. Onneksi kipuilua ei näyttänyt muuten ja on syönyt ruokansa kaikesta huolimatta todella hyvin. Vähän ollaan otettu nyt rauhallisemmin ja pohdin jo jos lähdetään klinikalle tähystämään ettei vaan vatsassa ole jotain hullusti. Päätin kuitenkin kokeilla syöttää Rillalle kuivaheinää meidän säilön sijasta ja kappas mikä ero ihan kahdessa päivässä tapahtui. Ripulointi loppui kuin seinään ja neiti on ollut huomattavasti paremmalla tuulella. Ei vaan taida tuo säilö sopia meidän herkkikselle.
Otimme tuossa pari viikkoa sitten heinäanalyysin meidän säilöstä ja tulokset oli aika odotetut. Viime kesän heinä on korjattu todella myöhään sateisen kesän takia ja siitä johtuen heinä on kortista ja huonosti sulavaa. Kortisessa heinässä on myös lehtevää heinää enemmän sokereita joten tuo korkea sokeripitoisuus saattaa myös olla se Rillan heikko kohta. Toivotaan nyt että tuolla vähän köyhemmällä ja lehtevämmällä kuivaheinällä saataisiin pidettyä neidin vatsa kunnossa tämän syksyn. Rilla on myös viime aikoina ollut todella jäykkä vasemmalle joten päätin uusia reilu vuosi sitten tehdyn kirohoidon. Tainio kävi meillä eilen ja kyllähän sieltä kaulasta ja ristiselästä lukkoja löytyi ja kaikki olikin oikeastaan vasemmalla puolella. Eli kyllä sitä ilmeisesti ainakin jotenkin hevosensa tuntee ettei kaikki ole hyvin. En sitten tiedä mistä lukot johtuvat vai onko ongelma satulan päällä olevassa vinoudessa mikä vinouttaa myös hevosta noin pahasti. Nyt aluksi otetaan muutama käyntipäivä ja sitte ruvetaan taas liikkumaan normalisti ja katsotaan n. 6 viikon päähän uusinta hoito.
Rilla on nyt saanut sen kevyemmän kauden kisojen jälkeen joten tästä on sitten mukava lähteä kohti talven treenejä ja kehittymään taas kohti ensi kevättä.