Tuulia Nelimarkka oli saanut napattua meistä todella hienoja kuva maanantailta. Alla kuvasatoa molemmista luokista ja palkintojejaosta.
torstai 31. maaliskuuta 2016
tiistai 29. maaliskuuta 2016
Pohjanmaan hallimestaruudet 2016
Vaikka nyt on nukuttu yön yli niin en voi eilistä oikein vieläkään uskoa todeksi.
Ilmajoelle lähdettiin ajelemaan eilen puolenpäivän aikaan. Ensimmäisenä luokkana oli K.N. Special, avoin suomenhevosille. Itse en pahemmin tykkää Ilmajoen maneesista kisapaikkana koska verryttelymahdollisuudet ovat niin huonot. Luokan lämmitely jäi suureksi osaksi lämmittelyryhmän varaan, mikä oli 10 minuuttia maneesissa. Sain Rillan kuitenkin hyvin molemmille ohjille ja nopeaksi pohkeelle. Ryhmän jälkeen jouduttiin ulos kävelemään yhden ratsukon ajaksi jonka jälkeen oli meidän vuoro suorittaa.
Sain mielestäni Rillan hyvään ravin tahtiin heti alusta. Sisäänratsastus oli hyvä pysähdykseen asti. Pysähdyksessä pidin kyllä oikean pohkeen kiinni, mutta aivan liian kiinni jolloin Rilla siirsi pysähdyksessä takaosan vasemmalle. Jouduin koko radan ratsastamaan kieli keskellä suuta pohkeen kanssa koska harjoituksissa Rilla nosteli laukkaa todella herkästi jos pyysin enemmän ravia sisäpohkeella. Raviohjelma tuntui mukavalta ja helpolta. Rilla ravasi hyvässä tahdissa ja taipui hyvin molempiin suuntiin. Kolmen askeleen ravisiirtymäkin onnistui hyvin ja siitä saatiinkin C tuomarilta peräti 8. Käynti oli taas vähän jännittynyttä, mutta tasasista kuitenkin. ensimmäinen laukka nousi hyvin, sain pyöritettyä laukkaa ja lävistäjä tuli tasaisesti ilman kiihdytyksiä. Rilla olisi kuitenkin kovasti halunnut nostaa uuden laukan jo Cssä joten siinä kohtaa tuli pieni rikko. Tuo kohta oli kuitenkin sellainen, joka ei ole paperissa arvostelukohtana, joten selvittiin siitä. Toinenkin laukka oli hyvä pääty-ympyrän ja lävistäjän osalta. Olisin voinut koota laukan vielä paremmin ennen käyntiä jolloin siirtymä käyntiin olisi ollut vielä selkeämpi. Käynnissä taas hieman mutkitellen lopputervehdykseen. Radalta päästyä olin tyytyväinen rataan. Vihdoinkin suorittaminen tuntui helpolta ja todellakin ratsastin koko radan ajan enkä vaan tehtävästä tehtävään.
Tulokset tulivat nopeasti ja pisteitä saimme uskomattomat 67,1% ja luokan kärkeen kun 5 ratsukkoa oli jäljellä! En millään meinannut uskoa prosentteja todeksi ja pitihän ne käydä vielä tarkistamassa, kun olin aivan varma että olin katsonut jonkun muun tuloksia. Totta ne kuitenkin olivat ja voittohan sielä lopulta napsahti. Meidän ja minun ensimmäinen aluetason luokkavoitto ikinä!
Palkintojenjaon jälkeen aloitettiin valmistelut toiseen luokkaan, jossa ratsastettiin suokkien hallimestaruus. Vähän jännitti miten Rillan motivaatio riittäisi toiseenkin luokkaan. Suitsituksen vaihto ja nopea verkka ulkona. Maneesiverkassa Rilla tuntui edelleen hyvältä ja yritin pitää sen vaan terävänä pohkeelle. Ulkona jouduimme tällä kertaa odottamaan kahden ratsukon ajan jonka jälkeen päästiin suorittamaan. A-merkki on ollut aina meille todella vaikea rata joten päätin olla tyytyväinen jos saadaan edes 60% tulos. Hyvä vire jatkui kuitenkin tälläkin radalla. Ratsastin vähän huonon S-kiemuran ja keskiravit ei lähtenyt ihan yhtä hyvin kun edellisellä radalla mutta kokonaisuus tuntui kivalta ja tasaiselta. Vihdoinkin saatiin molemmat vastalaukatkin nousemaan ihan oikein. Olin siis tyytyväinen myös tähän rataan. Tulosten tultua meinasin lentää persuksilleni. 66,8%! Siinä sitten jouduttiin odottelemaan ja jännittämään mihin tämä tulos riittäisi. Kaksi hienoa ratsukkoa siitä meni lopulta ohi mutta lopputuloksissa olimme sijalla 3 ja näin ollen pohjanmaan hallimestaruus pronssi lähti meidän matkaan. Huonoille ei todellakaan hävitty. Kultaa vei Suomenhevosten SMssa pärjännyt Kvartaali ja hopeaa meidän oma valmentaja Jenni.
Kausi ei olisi voinut lähteä käyntiin enää yhtään paremmin. Näyttäisi siltä että talven aikana ollaan tehty ainakin jotain oikein. Ihan vaan vertailuna voidaan ottaa viime syksyn Lapualla viimeisissä kisoissa ratsastettu samainen A-merkki (Lapualla yksi tuomareista oli sama kuin nyt mestaruuksia tuomaroinut tuomari) josta saimme silloin pinnistetty 57,3%. Toivotaan että tämä uusi vire jatkuu tulevissakin kisoissa.
lauantai 26. maaliskuuta 2016
Kisakausi avattu
Tänään meillä oli ohjelmassa oman seuran harjoituskilpailut. Meille oli tarjolla tällä kertaa Helppo B:0 ja He A Kenttäkilpailuohjelma poneille. Olin suunnitellut lyhyen verkan ensimmäiseen luokkaan jotta Rilla jaksaisi hyvin myös A:n. Meitä edeltävä luokka venyi odotettua pidempään joten meidän ensimmäinen verkka venyi paljon suunniteltua pidemmäksi. Rilla tuntui kuitenkin radalla hyvältä ja sain ratsastettua hyvää ravia ulos. Radalla tuli muutamia rikkoja mutta muuten rata tuntui kokonaisuudessaan hyvältä ja tekeminen helpolta. Ensimmäiselle kolmikaarisen kaarelle käännettäessä Rilla nosti laukan minkä sain onneksi jorjattua nopeasti. Keskikäynti oli taas hyvin jännittynyttä ja kiireistä ja laukannosto käynnistä oli aivan liian löysä. Hyvää radassa oli keskiravit ja muutenkin raviosuus kokonaisuudessaan. Laukassakaan ei ollut hirveästi moitittavaa mutta laukka olisi voinut olla vähän vielä ponnekkaampaa. Lopputuloksena tasan 65% ja sijoitus 2/15.
Tuon kenttäkilpailuohjelman ratsastin ensimäistä kertaa ja täytyy sanoa että tykkäsin radasta. Mukavasti tehtävää mutta kuitenkin aikaa valmistella. Olimme toisena lähtövuorossa tässä luokassa ja ajattelin että verryttelemään mennään vasta viime tipassa että voimaa riittää vielä radalle. Mönkään meni kuitenkin. Radan pidentäminen kesti vähän turhan kauan ja minulla oli jo vaikeuksia pitää Rilla terävänä avuille. Radalle pääsin lopulta vähän väsähtäneellä ja tylsistyneellä hevosella. Väsymys näkyi varsinkin siirtymissä mitkä olivat vähä hitaita. Kuskikin olisi voinut ratsastaa vielä himpun veran tarkemmat tiet. Saatiin kuitenkin suoritettua rata kunnialla läpi ja mukavaksi yllätykseksi saatiin lopulta prosentteja 60,9 mikä oikeutti jälleen luokan toiseen sijaan.
Kisat olivat todella hyvää harjoitusta maanantain Ilmajoen hallimestaruuksia ajatellen. Ilmajoella täytyy olla todella tarkkana että verryttelyt eivät veny liikaa koska silloin ei puhti riitä viimeiseen luokkaan. Oli kuitenkin todella huojentavaa huomata että selviydymme taas kokonaisen radan ratsastuksesta kunnialla.
maanantai 21. maaliskuuta 2016
Puomityöskentelyä
Viikoloppuisin meillä on ollut tapana joko hypätä vähän tai ainakin mennä puomeja. Puomeja ollaankin menty ahkerasti kerran viikkoon ja eilen oli taas puomitysökentelypäivä. Ravipuomit laitoin tällä kertaa n. 1m väleillä mikä on vähän meidän normaalia lyhyempi. Joka toinen puomi oli ihan maapuomi ja joka toinen matala kavaletti. Näin Rilla joutuu vähän kokoamaan itseään ja nostelemaan jalkoja. Laukkapuomit laitoin jällen kerran ympyrälle jolloin puomien keskellä väli oli 2,5m.
Ravipuomit on ihan Rillan bravuri. Se tekee todella hienosti niillä töitä. Ensimmäiset kerrat päästin sen vähän turhan isosti sisään jolloin tuli kiire, mutta neiti korjasi tilanteen hienosti itse. Puomit oli toisella pitkällä sivulla joten toisella sivulla tehtiin pohkeenväistöä uralta pari metriä sisälle ja taas takaisin uralle, jolloin töitä joutui tekemään koko ajan. Ratsastin pitkästä aikaa suoralla kuolaimella jolla Rilla on viime aikoina ollut vähän inhottavan tuntuinen. Puomit ja väistöt pehmitti ponia kivasti ja se oli todella hyvän tuntuinen pitkästä aikaa myös tällä.
Laukkapuomit ypyrällä auttaa mua kontroloimaan ympyrän tietä. Tasaisella ratsastettaessa ei välttämättä huomaa jos hevonen valuu vähän ulos tai sisälle, mutta puomien kanssa virheen todellakin huomaa. Laukassa ilmeni taas meidän suuri ongelma eli oikean ohjan tuki ulko-ohjana. Oikea laukka meni vielä ihan hyvin kunhan ratsastin Rillan rehellisesti molempien pohkeiden väliin. Näin pysyttiin ympyräuralla ja askeleet tuli tasaisesti puomien yli. Vasemassa laukassa Rilla pääsi kaatumaan vähän suuntaan jos toiseen. Jouduin todella tehdä töitä että sain vasemman pohkeen läpi ja tuntuman oikealle ohjalle. Puomeja oli aluksi vaikea tulla kun ympyrä aina valui loppua kohden ulos jolloin viimeisen puomin yli joutui venyttämään hirveästi. Vasemmassa kierroksessa otin hetkeksi raviin ja väistättelin takaosaa uralta ulos, jonka jälkeen yritettiin uudestaan laukassa. Onnistuttiin jo vähän paremmin ja sihen oli mielestäni hyvä lopettaa. Näitä puomeja ja tätä harjoitusta tullaan varmasti käyttämään jatkossakin. Puomit ovat kyllä ihan äärettömän hyvä lisä koulutreeniin ja saahan siinä vähän hevonen ja ratsastajakin vaihtelua.

tiistai 15. maaliskuuta 2016
Kauden 2016 suunnittelua
Piekkarimestaruudet 2015 c. Suvi Vuorenmaa |
Aloitin tuossa ihan tosissaan katsomaan kisakalenteria läpi ja suunittelemaan meidän tulevaa kipailukautta. Kilpailuitaa on ihan mukavasti taas tarjolla ja näyttäisi vähän siltä ettei kaikki meidän alueen kilpailut ole edes vielä kalenterissa mukana.
Alla olisi meidän alustava suunnitelma tulevalle kaudelle jonka pitäisi startata pääsiäisenä.
- 26.3. Pietarsaari 1-taso
- 28.3. Ilmajoki 2-taso Hallimestaruudet
- 9.4. Vaasa 2-taso
- 16.4. Pietarsaari 2-taso
- 7.5. Haapavesi 2-taso
- 29.5. Kurikka 2-taso
- 11.-12.6. Vaasa 2-3-taso
- 9.-10.6. Vaasa 2-3-taso
- 23.-24.7. Kauhajoki 2-3-taso
- 30.-31.7. Salo 2-taso Piekkarimestaruudet
- 27.8. Kannus 2-taso
- 1.-4.9. Ypäjä 2-3-taso Suomenhevosten kuninkaalliset
- 11.9. Alahärmä 2-3-taso
Kausi näyttää muuten suht samanlaiseta kun viime vuosi, mutta mukaan olen ottanut myös alueemme 3-tason kilpailut. Itse en ole koskaan ratsastanut kansallisella tasolla joten tästä tulee todella jännittävää, Viime vuoden tapaa lähdetään pikkarimestaruuksin ja toivottavasti parantamaan viime vuoden tulosta. Kuninkaallisista olen haaveillut jo muutaman vuoden ja tänä vuonna ajattelin että lähdettäisiin viimeinkin katsomaan minkälaisista kinkereistä on kysymys.
Suunnitelmat voivat aina muuttua mutta minusta tästä on hyvä lähteä liikkeelle ja toivoa että hevonen pysyy terveenä.
![]() |
Haapavesi 2013 |
maanantai 14. maaliskuuta 2016
Siirtymiset
Siirtymiset on asioita joita teen joka ratsastuskerralla. Joskus niitä tulee tehtyä enemmän mutta useimmiten aivan liian vähän. Niiden ratsastamiseen en kuitenkaan panosta ollenkaan tarpeeksi. Oikein ratsastettuina siirtymät kehittää hevoselle voimaa kantaa itseään paremmin. Viime aikoina ollaan keskitytty siirtymiin askellajin sisällä. Ravin temmon kanssa on jo todella helppo leikkiä ja siinä Rilla kuntelee pieniäkin apuja. Laukka on jo ravia haastavampi ja siinä joudun todella ratsastamaan mutta Rilla on kehittynyt siinäkin valtavasti.
Viime perjantaina Jennin tunnilla huomasin kuitenkin kuinka vaikeaa on tehdä siirtymä laukasta raviin ilman että hevonen tulee etupainoiseksi. Sitähän luuli että tämän pitäisi olla maailman helpoin asia, mutta jouduinkin tekemään todella töitä että sain edes yhden vähänkin kelvollisen siirtymän tehtyä. Ravista laukkaan saadaan tehtyä hyviä nostoja. Ravin tahti pitää saada tarpeeksi maltilliseksi ja ulkolapa kuriin ennen nostoa jolloin Rilla tekee hienoja nostoja, pysyy takaosan päällä eikä hyökkää laukkaan. Suurin ongelmamme on laukan jälkeen päästä heti hyvään ravin tahtiin. Ensimmäinen raviaskel tuntuu tulevan vähän nenilleen ja on epätasapainossa. Tunnilla yritettiin korjata tätä ajatuksella lievästä avosta jolloin sisätakajalka saadaan hyvin hevosen alle automaattisesti, jolloin siirtymä tulisi takaosan päälle. Rilla sitten reippaana tyttönä vaan kokosi ja kokosi laukkaa eikä millään olisi siirtynyt raville. Kun Rilla vaan kokosi laukkaa niin tein liikaa pidätteitä kädellä jolloin siirtymä ainakin tuli nenilleen. Tälle viikolle saatiin kotiläksyksi harjoitella noita nyt ihan tosissaan.
Tässä meille on nyt rutkasti harjoteltavaa ennen ensimmäisiä kisoja. Paljon ravi-laukka-ravi siirtymiä. Kuski opettelee istumaan penkissä siirtymissä ja opettelee pitämään pohkeen kiinni!

tiistai 8. maaliskuuta 2016
Talviloma tuli ja meni
Viime viikon vietin talvilomaa ja ajattelin että olisi aikaa kirjoitella blogia mutta johonkin se aika vaan katosi. Uusi karvainen perheenjäsen on myös napannut osan ajasta. Yoda koiranpentu muutti meille talvilomani alussa ja aikaa on vietetty kyllä enemmän kotona kun tallilla.
Viime viikolla päästiin kuitenkin maastoilemaan ja muutenkin ratsastamaan paljon ulkona kun ilmat olivat mitä mahtavimmat. Tämä on kyllä ehdottomasti talven parasta aikaa. Maastossa pääsee liikkumaan ihan reippaasti kun tiellä on sopiva lumikerros ja pohja on pitävä.
![]() |
Valmentaja intoutui oikein ottamaan minulle kuvia kesken tunnin että kuinka hienolta se poni oikein näyttää |
Vaikka paljon maastoiltiinkin niin ei me aivan kunnon treeniä unohdettu. Maneesissa tuli mentyä parina päivänä ja käytiinhän me Jennissäkin perjantaina. Rilla oli kyllä aivan mahtava viime perjantaina. Tuota ravia tuntuu löytyvän koko ajan vain enemmän. Ulkopuolisen silmään Rilla saattaa edelleen liikkua etupainoisesti mutta ollaanhan me menty ihan valovuosi eteenpäin viime vuodesta. Niska on noussut hyvin ja koko ajan saadaan enemmän ilmaa myös sinne etujalkojen alle kun paino siirtyy entisestään takaosalle. Perjantaina otettiin myös ensimmäistä kertaa vähän pätkiä ohjelmasta. Hallimestaruudet lähestyy pelottavan äkkiä joten katsottiin taas vähän miltä se A-merkki oikein näyttää ja tuntuu. Kyllähän sitä rataa pitää vielä ainakin muutama kerta ratsastaa kokonaisuudessaan läpi ennen kisoja. Tuntui että tehtävät tuli hirmu nopeasta vastaan.
Suunnitselmissa olisi ehtiä käydä harjoituskisoissa enne todellista kisakuseden avausta jotta saataisiin tas vähän harjoitella tuota kisatilannetta kokonaisuudessaan. Katsotaan mitä tässä parin viikon aikana vielä ehditään.
![]() |
![]() |
Kyllä se polvikin rupeaa nousemaan |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)